lauantai 24. toukokuuta 2014
tiistai 20. toukokuuta 2014
Puku- ja merkkiohje
Yhtenäinen asu antaa partioliikkeelle omaleimaisen ilmeen. Se on tunnus, jolla osoitamme kuuluvamme yhteen. Nykyään partioasuun kuuluu vähintään partiopaita ja -huivi, siistit housut tai hame ja kengät. Lisäksi asuun voi kuulua esimerkiksi partiovyö, pillinaru ja partiopilli.
Merkkien kiinnitysohjeistus löytyy täältä.
Samainen linkki on lisätty sivuston vasempaan alareunaan linkit kohtaan.
maanantai 19. toukokuuta 2014
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Elämyksiä ja säpinää Hartusvuoressa
18.5.2014 oli partiolaiset (JoPa ja KaiTi) koonneet joukkonsa Hartusvuoreen ja olivat mukana tapahtumassa Elämyksiä ja säpinää Hartusvuoressa.
Tarjolla oli partiolaisten toimesta
- tikkupullien paistoa
- jokamiehen oikeudet
- nuotion tekoa
- apinan nyrkin tekoa
- opastusta keinujen teossa
- heittoliinan heittoa
Aurinkoinen päivä ja väkeä oli runsaasti liikkeellä.
Muu ohjelma on esitetty alla.
Tarjolla oli partiolaisten toimesta
- tikkupullien paistoa
- jokamiehen oikeudet
- nuotion tekoa
- apinan nyrkin tekoa
- opastusta keinujen teossa
- heittoliinan heittoa
Aurinkoinen päivä ja väkeä oli runsaasti liikkeellä.
Leon Lenkki ja Hilkan Kilpa - Suohemulit hopealle
Suohemulit sijoittui toiseksi Leon Lenkki ja Hilkan Kilpa kisoissa Sinisessä sarjassa Kangasalalla 17-18.5.2014.
Joukkueessa mukana
JOPA - Mira Kokko
ILPA - Kirsi Härkönen ja Nea Pesonen
Helsinki - Sonja Hirvonen
ILPA - Kirsi Härkönen ja Nea Pesonen
Helsinki - Sonja Hirvonen
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Johtajiston kokous 4.5.2014
Johtajiston kokouksia (JoKo) pidetään joka kuukaden ensimmäisen sunnuntain iltana klo 18.00 - n. 19.30. Kokouksessa suunnitellaan tulevaa ohjelmaa 1-3 kuukauden päähän, joskus jopa pidemmällekin aikajänteelle. Tässä kokouksessa aiheena oli Suurjuhla ja kesäleiri. Kokoukseen on kutsuttuna kaikki vetäjät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)