torstai 7. huhtikuuta 2022

Jämsän Jokipartio täyttää tänä vuonna 90-vuotta! Juhlavuoden kunniaksi järjestetään monta eri tilaisuutta sekä ryhmien omissa koloilloissa että koko lippukunnan kokoontuessa yhteen. Tässä kevään tapahtumista tietoa. Lisätietoa saat mm. omalta johtajalta.

Lippukunnan oma huppari tilattavissa!

Sovituskoot ovat kololla 4–17.4. Käykäähän sovittamassa koloillan aikana. Ryhmän johtaja kerää tilaukset ja toimittaa ne eteenpäin. Hinta 35 €. Hihaan tulee Partion logo ja rintaan oma nimi ja teksti Jämsän Jokipartio. Ajatuksena on, että vanhat partiopaitaan kelpaamattomat merkit voi ommella huppariin. Näin siitä vuosien saatossa rakentuu persoonallinen huppari jokaiselle. Eli kasvunvaraa kannattaa ottaa, jotta siitä saa pitkäikäisen!

Siivoustalkoot Himoksessa

Viikolla 15 (11.-15.4) jokaisen ryhmän koloilta Himoksessa. Kokoontuminen Himos Centerin pihassa. Vanhempia toivotaan myös mukaan! Himokselta saadaan hanskat, roskapihdit ja jätesäkit. Varusteina sään mukaiset ulkoiluvaatteet. Omat roskapihdit voi ottaa mukaan! Lippukunta tarjoaa makkarat ja mehut talkoolaisille koloillan päätteeksi. Huom! Jos tulee lunta, talkoot siirretään.

Huhtikuu

Vanhojen valokuvien uudelleen kuvaamista ja perinteisiä partioleikkejä koloilloissa.

20.4. klo 18–19 Yrjönpäiväjuhla Sähkökoskella. Ohjelmassa mm. Pyhän Yrjön kuvaelma ja lupausten anto.

Viikolla 17 (25.–29.4.) JoPa-peli Jaatilanrinteen lähiliikuntapaikalla. Jokainen ryhmä pelaa peliä koloillan aikana.

Toukokuu

Keskiviikkona 25.5. lippukunnan melontailta Jämsänjoella.

Kesäkuu

Kesäleiri 16.–19.6. (to-su). Ilmoittautuminen toukokuun aikana.

Tarkempia tietoja kaikista tapahtumista tulee lähempänä tilaisuutta! Mukavaa kevättä kaikille!


lauantai 12. maaliskuuta 2022

Kutsu Jämsän Jokipartio ry kevätkokoukseen 3.4.2022 klo 17

Jämsän Jokipartio ry kevätkokous

AIKA: SU 3.4.2022 klo 17.00

PAIKKA: Jämsän Jokipartion kolo Asessorintie 2, Jämsä tai Teams-kokous 


Esityslista 

1. Kokouksen avaus

2. Valitaan kokoukselle toimihenkilöt 

  • puheenjohtaja
  • pöytäkirjantarkastajat
  • sihteeri

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. Vahvistetaan tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus seuraavalle toimintakaudelle 

  • Hallitus eittää pitämään jäsenmaksun ennallaan eli 7,50 €/ jäsen.

5. Valitaan hallituksen puheenjohtaja (= lippukunnanjohtaja) ja muut jäsenet

  • Puheenjohtajaksi esitetään Heli Ristaniemi, hallituksen jäseniksi Vesa Rantanen, Maarit Polvi- Malkki, Annika Raevaara-Marjanen, Minna Helsingius, Pipsa Pajunen, varajäseniksi Peppi Pitkänen.

6. Vahvistetaan toimintasuunnitelma kaudelle 2022–2023

7. Valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja

  • Toiminnantarkastajaksi esitetään Elina Jokela ja varatoiminnantarkastajaksi Jyrki Kokko

8. Kokouksen päättäminen