sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Jäsenmaksu ja jäsenmaksuvapautus

Jäsenmaksu

Partio on edullinen harrastus. Maksamalla jäsenmaksun saat osallistua lippukuntasi, piirisi ja Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n toimintaan. Samalla kuulut kansainväliseen partioliikkeeseen. Maksuun sisältyy sekä Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n että partiopiirin jäsenmaksu. Jotkut lippukunnat perivät samalla myös oman jäsenmaksunsa. Osa lippukunnista saattaa lisäksi periä uuden jäsenen aloitusmaksun, jolla katetaan muun muassa huivi- ja merkkikuluja. Tapahtumakohtaiset maksut paikallisyhdistyksessä vaihtelevat noin 5–20 euron välillä. Suurleirit ovat erilaisista tuista riippuen noin 100–250 euroa.

Hämeen Partiopiirin alueella partion I-jäsenmaksu vuodelle 2016 on 57,50 €. Jäsenmaksu sisältää sekä Suomen Partiolaisten että Hämeen Partiopiirin jäsenmaksuosuudet. Jos jäsenmaksu on tätä korkeampi, mukana on myös lippukunnan oma osuus. Lippukunnan oma osuus vaihtelee noin 10–50 euron välillä, lippukunnasta riippuen. Jos partion aloittaa syksyllä, kattaa jäsenmaksu sekä kuluvan syksyn että tulevan vuoden jäsenyyden.

Perheen ensimmäinen partiotoimintaan osallistuva jäsen ja kaikki yli 17-vuotiaat partiolaiset maksavat I-maksun. Tämän maksun maksaneet saavat kotiinsa Suomen Partiolaisten Partio-lehden sekä Hämeen Partiopiirin Täplä-lehden. Alennetun II-maksun maksavat saman perheen muut alle 17-vuotiaat partiolaiset, ja sen suuruus vuonna 2015 on 46,50 € (sisältäen piirin ja Suomen Partiolaisten osuudet). Tähän maksuun ei sisälly partiolehtiä.

Partion jäsenmaksun laskuttaa keskusjärjestö Suomen Partiolaiset. Vuoden 2016 jäsenmaksulaskutus alkaa syyskuussa 2015. Jäsenmaksu sisältää partiovakuutuksen. Lue lisää jäseneduista Suomen Partiolaisten nettisivuilta, http://www.partio.fi/jasenedut.

Jäsenmaksuvapautus

Jäsenmaksuvapautus voidaan myöntää taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Jäsenmaksuvapautus on suunnattu ensisijaisesti alaikäisille. Jäsenmaksuvapautuksella halutaan varmistaa myös vähävaraisten perheiden lasten mahdollisuus harrastaa partiota.

Jäsenmaksuvapautusta anotaan kirjallisesti vapaamuotoisella perustelut sisältävällä hakemuksella postitse tai sähköpostilla Hämeen Partiopiirin toiminnanjohtajalta. Jäsenmaksusta vapauttamista voi anoa ympäri vuoden. Vapautus tulee kuitenkin anoa ennen jäsenmaksulaskun eräpäivää.

Hämeen Partiopiiri ry
Toiminnanjohtaja Tommi Nyman
Yliopistonkatu 60 A
33100 Tampere
tommi.nyman@partio.fi
p. 050 3110 919